tiistai 8. maaliskuuta 2011

Sattuma, oivallus, bisnes

Jälleen idea kahvipöydästä tältä tiistailta. Keskustelimme menestyksen tekijöistä ja kuinka toiset syntyvät se kuuluisa kultalusikka pyrstössä ja toisille Mrs. Fortuna kääntää vain selkäänsä. Joskus, ja hyvin usein, menestystarinat syntyvät kuitenkin sattumalta. Blogini kertoo teille hieman väritetyn tarinan oivalluksesta ja uskalluksesta, josta syntyi 43 miljoonan euron bisnes; Suomessa. Em. rahasumma on fakta (Lähde: Tilastokeskus, 2008).

Menetyksen saavuttaminen vaatii usein verta, hikeä ja kyyneleitä. Urheilijat viettävät kuntosaleilla tanko niskassa, lenkkipoluilla kengät purussa ja uima-altaassa nenä kaakeleissa tunnista toiseen ja viikosta seuraavaan kymmeniä vuosia saavuttaakseen Olympialaisen hopeamitalin, jota kukaan ei muista enää kymmenen vuoden kuluttua. Entisenä urheilijana, nykyisenä sohvaperunana, en missään nimessä väheksy hopeamitaleja. Itsekin riemuitsen niiden saavuttamisesta, mutta kuten sanoin, muutamassa vuodessa himmeämmät mitalit vaipuvat valitettavasti unholaan suurelta yleisöltä.

Sitten tarinaani. Olipa kerran pari urheilutaustaista kaverusta, jotka työskentelivät perintätoimistossa. "Karhut ovelle, asiakkaalta rahat ja velkoja tyytyväiseksi." Näin periaatteessa. Usein vain homman nimi oli se, että velalliselta puuttui kymppi tai pari. "Et sä viittis vipata, ni maksan huomenna takas?" Tuttu virsi kaikui päivästä toiseen, ovesta riippumatta. 

Mikä tähän auttaisi? Eihän sitä voi kalsareitakaan kaverin jalasta repiä. Niinpä kaverukset päättivät "vipata", kunhan korko oli sorvattu ensin kattamaan toiminnan riskit. Vähitellen toiminta laajeni, automatisoitui ja lainattua rahaa alkoi olla ulkona merkittäviä summia. Korot juoksivat, raha liikkui, autot suurenivat ja kesämökit komistuivat. Oli syntynyt pikavippibisnes.

Tarinan opetus. Mitä ikinä teetkin, kulje silmät auki, tutki mahdollisuuksia. Älä aina tyydy tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun. Mitä, jos edellä mainitut herrat olisivat päätyneet hankkimaan väkisin velat perittäviltä? Ei olisi syntynyt bisnestä, olisi saattanut syntyä vain pahoinpitelysyyte ja maineen tahriintuminen. Sen sijaan pieni oivalluksen siemen ja rohkeus hypätä omasta hiekkalaatikosta tuntemattomaan, saattaa olla avain johonkin suureen.

Ystävällisesti,
Oiva Pankkiiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti